Joe Pesci

Kun olin nuorempi

pidempi ja lihavampi

 

 

Oli vatsani pyöreä 

kuin Mars punainen

 

 

Kasvoiltani 

niistä mistä 

juustohöylällä veisteltiin

olin kuin Joe Pesci 

 

verkkaisia luomia pyöritellen

toista vertikaalisesti ja toista

horisontaalisesti

asettelin ruskeat pupillit 

15 yli seiskaan

ja jo ymmärsit

ylläsi oli liikaa

 

Vaan nyt

kun ei kokoni enää kasva

eikä kohoni nouse

olen sinut löytänyt

ja sinuun rakastunut

 

 

 

vaikka kaikkea muuta 

kuin minua oletkin

 

 

 

rakkaus vain on niin ihanaa

kuin kumiset kengät.

MeriNoVilla

Viialassa Juustoportin parkkiksella taas 34.06.2021

villasukan ja Hai saappaan symbiotiikkaa kolmen eri vuodenajan aikana retrospektiivisöisesti

Tämän tutkielman aiheena oleva villa on MeriNoVilla ja taustoituksen vuoksi käymme pääpiirteittäin läpi sen tuotanto tapoja ja yleisimpiä ominaisuuksia.

Aiheeseen liittyy löyhästi myös Hai saapas.Aikataulutuksen ja artikkelin tunnettavuuden takia emme siihen syvenny sen enempää.(lisä tietoja löytyy tarvittaessa viite, lainaus ja referenssi liitteestä, myös Pirjon numero jos kysyttävää)

MeriNoVillaa saadaan lammas rodusta joka tuottaa vain alusvillaa.Tämän villan tuottaminen ei ole täysin ristiriidatonta vielä tänäkään päivänä.Eikä se todellakaan ole ollut sitä aiemminkaan.

Rodun kerrotaan kehittyneen vuosisataisen jalostuksen tuloksena Fäääarsaarilla.Jalostuksen kantavana ajatuksena oli alkuaikojen havainto kerintä ajan sekä vuosittaisen keskilämpötilan vaihtelun vaikutuksesta villan laatuun.

Kylmien ajanjaksojen ja lampaan kylmässä villattomana viettämän ajan nähtiin vaikuttavan suotuisasti villan määrään ja laatuun, ennen kaikkea sen tiheyteen ja pehmeyteen.Eläimen tarpeen nostaa ruumiinlämpöään nähtiin johtavan runsaampaan, nopeampaan ja laadukkaampaan villan tuotantoon.

Tämä johtikin ympärivuotiseen laidunkauteen ja keritsemis välien tihentymiseen.Heti pakkasten ja kylmien tuulien saavuttua lampaat siis kerittiin ja vietiin suojattomaan aitaukseen tuulten ja pakkasten armoille.Kostean ympärivuotisen lähes myrsky voimakkuuksia alati hipovan merituulen voimistaessa pakkasen purevuutta kymmenkertaiseksi saattoikin miltei nähdä sinertävien uuhien ja pässien täristen puristavan alusvillaa ulos huokosistaan.

Fäääarsaarien uuhien ääreisverenkierron tiedetäänkin olevan eläinkunnan parhaimpia.

Voidaankin siis kysyä, että miten silloin kysytään kun ei ole sanoja, miten silloin sanotaan?

Mitä silloin on?Mitä voi ilman sanoja sanoa?Kuka silloin on?Voiko edes pelätä, ilman sanaa pelolle, ajalle, menneelle, tulevalle.

Ei ole pimeää, ei valoa, kun mikään ei ole tässä tilassa käsitteellistynyt.

Voitko kuvitella ilman sanaakaan, ettei ole sanaakaan?

On vain “on”, sanattomana, niin pehmeänä “on”.Ei hyvänä ei pahana, vain “on”.

Ei se todellakaan ole paha, se on utopia, lämmintä alkulimaa, äiti, isä, lapsi, ilman sanoja äiti, isä, lapsi tai kenen, kenelle.Kaiken alku ja loppu, ei hyvä, ei paha, vain “on”, ilman sanaa on.Kaikki se on.

Me olemme, emme yksi vaan monta, yksin ja yhdessä, aina enemmän kuin lukumäärämme.

Sinussa on monta, käsitteettömänä, sanatonna, lähellä pehmeänä, symbioosi sinä olet.Sanaton, käsitteetön, tiedostamaton, sitä sinä olet.Itsellesi vapaa kun vain olet “ON”.Et muuta, et toisten sanoja, pelkoja tai selityksiä.

Ei ole syntynyt ihmistä sana sisällään.

Sanattomalle ei ole sanoja, ei muuta kuin keksittyjä, muista se.Se sanottuna, rakastan sanojasi, sitä miten sanaton sanoo, äänin, kuvin, koskemalla, vain olemalla.

Valitse kumminkin mitä mukanasi kannat.

Käsitteet ovat kaikki keksittyjä, valittuja, toiset totuutta kuvaavia, toiset pelkoa.Olisipa käsityksesi yritys ymmärtää, muuta ei rakkauteni vaadi, vain yritys.

Yhdessä yrittää.

Kurainen Hai saapas lätsähtää lattialle.Sitä painetaan kannasta toisella maata vasten.Jalka alkaa nousta saappaasta.Minä alan nousta saappaasta, hikisenä kuin joskus kotona, kesällä Fäääarsaarilla.Hiestä viis, vaikkei omaani olekaan, kunhan ei ole kylmä.

Nyt olen kokonaan pois saappaasta, punaisesta Hai saappaasta, tunnistan sen jo vanhastaan.

Jalkaan kiinnittynyt ääni huutaa,

” järjettömän hyvät nää MeriNoVillasukat”

ja heiluttaa minua ilmassa.

Minä…

pehmeä…

“OLEN MERINOVILLASUKKA!”

Orgaanisesta varastoinnista lajittelusta ja laskennasta

Viialassa juustoportin parkkiksella 16.13.2020

Orgaanisesta varastoinnista lajittelusta ja laskennasta

Orgaaninen tässä on merkityksessä jossa viitataan eloperäisen tallennuksen ikuiseen muutokseen.Tallennuksen ollessa vain tilavaraus ei yritys säilyttää alkuperäistä.Vakion ollessa sama kuin kapasiteetin ehtyminen.

Jos varasto on tyhjä, ei sen käytön tehokkuuteen, paikoitukseen tai hakutoimintoihin aiheuta mittavia ongelmia,ongelma tai kaksi.Mutta varaston täyttöasteen ollessa päinvastainen aiheuttaa jokainen yksittäinenkin, mahdollisesti jopa varaston hallinnolliseen tehtävään suhtautuneisuudeltaan täysin irrelevantti ongelma tai informaatio uusien ongelmien eksponentiaalisen kasvun.Joka puolestaan aiheuttaa sen, että vaikka artikkelit ovat varastossa ei niitä löydy, kysyttyjen aiheiden keräily hidastuu ja lopulta tyrehtyy.Löytyessäänkin kysytty on vain muistutus niistä kaikista kysymyksistä, vaihtoehdoista ja poluista jotka ovat tai eivät, mutta kumminkin loputtomien mahdollisuuksien paljoudessa ovat kaikki niitä oikeita vastauksia.Yhtä oikeita yksittäin, kaksittain tai missä tahansa sattumanvaraisessa kombinaatiossa eli oikeuden kirjossa.Tästä ei ole ulospääsyä.Tai on, jos varasto on mahdollista tyhjentää.Lasittuneen tyhjän katseen ja leimamaisen idiootin hymyn takana on kumminkin tylsää.Eikä mitään, tai vielä vähemmän kuin mitään kenellekään muulle.Varastonhoidollisia toimenpiteitä on kumminkin tehtävissä myös epätoivoisissa tilanteissa.Osa niistä on niin tylsiä etten jaksa niistä kertoa, sillä on olemassa myös täysiä varastoja jotka yksipuolisuudessaan porhaltavat ongelmitta päivästä toiseen.Mutta ne perustuvat kieltäymykseen, valheeseen, luonnottomuuteen ja uskoon.Näiden tilojen nykyisyys ja tulevaisuus ovat identtisiä, käytännössä siis kuolleita ilman elämää ja ulkoista vaikutusta.Mielestäni painajaismaista.Orgaaninen varastointi on päivän sana.Siinä otetaan huomioon biologinen monimuotoisuus ja tuotteen mahdollinen evoluutio ja metamorfoosi.Varastossa tehtävien keräilyjen, paikoitusten, inventaarioiden tai ihan vaan siivousten yhteydessä otetaan huomioon ettei koskaan, ei koskaan voi ennalta täysin tietää mitä ollaan tekemässä tai mitä hakemassa.Mahdollisuuksien piirissä on kaikki ja todennäköisistä todennäköisin on todennäköisin, ei tosin välttämättä oikea.Esim.Joskus kysytty saattaa olla kolme, mutta esiintyä muodossa kaksi tai yksi.Ei siis niin, että jotain puuttuisi vaan vastaavuudeltaan 1=kolme.Toisaalta kolme on useasti myös keltainen ja iso.Ongelma on perusedellytys ja siten vain osa käytäntöä.Ongelma kohdataan ja ratkaistaan, ei siten, että ratkaisua mitenkään lopullisena pidettäisi, vaan siten, että se sen hetkisen tietämyksen ja tunteen tasolla vaikuttaa kaikkein loogisemmalta.Yritelmänä se tarjotaan asiakkaalle ja asiakkaan reklamaatio tai sen saapumattomuus hyvin pitkälti määrittää työn lopullisen onnistumisen tai sen keskeneräisyyden.Tämä vaatii paljon harjaantumista ja herpaantumattomuutta, omia päätöksiä tulee jatkuvasti arvottaa ja etsiä parempia ratkaisuja itsestään ja ympäristöstään.Tiedon haku ja tallennus ovat avaintekijöitä.Tieto tosin luo uusia ongelmia ja tallennus taas paisuttaa varastoa.Todennäköisistä todennäköisin on varma valinta, keräysvirheiltä ei tosin voi välttyä.Väärin kerättyjen ja palautusten lajittelu onkin painajaismaista.Usein tyydynkin vain laputtamaan ne uudelleen ja toimittamaan ne uutena keräyksenä eteenpäin.

Virheet, ongelmat ja väärät ratkaisut ovat vain prosessia, prosessia joka keskeytyy ilman niitä, prosessia joka kehittyy niiden kanssa.

Seuraavassa osiossa keskitymmekin tutkailemaan villasukan ja Hai saappaan symbiotiikkaa kolmen eri vuodenajan aikana ja tietenkin retrospektiivisöisesti.

Vai mitä olette mieltä?

-Linnat eivät selviä-

Sinulle pisarani aikaa

sinulle jolle ei suudelmani sitä ollut

Aika, aikako liikkuu?

Miksi, minne se on menossa?

Sitäkö mietit?

Että aikasi menee

että siitä jäät?


Miksi sen tarvii mennä?

miksi sinun?

Aika ei mene, ei tule

et siitä jää

vaan siitä mitä on

minusta sinä jäit

minä se menin

sen kanssa mitä on

Koska se mikä on

vain pysyy

yksin jää


Yksin ja kaikki 

ei ajassa ei yksin

on kaikki

Jos enemmän menisimme

vähemmän kuolisimme

loppuisimme

Aluton on loppusi

Kuolema on tunnetun poissaoloa tuntijalle

poissaoloani sinulle

Kuolleelle ei edes totta

ei minulle

Kaikki on vain hyväksyä

Sinulle ei koskaan

ei määrää ei tarpeeksi

ole kaikki

edes kaikki


Koska olet hidas

olet kitkaa

aikasi ei liiku

sinä se vain hidastut

aikasi kiitäessä

kaiken ohitse juostessa


Sinulle on aika

se kaikki mikä on epäselvää

Sinä hikeä ja graniittia

paikallaan puolustautumassa

hometta ja sammalta

piikit pystyssä ja luukut kiinni

Aina sitä vastaan missä kumminkin olet

Mikä on kaikki

Ristiriidassa

Ikuisessa sodassa

vihollisia ja vaaraa

ilman vaaraa

kutsut tuhoa, tuhoon

Ole huoleti

sinulla on kaikki

ajassasi kaikki

minkä ymmärrät

ja sitten kun et

sinulla on se oikeasti

Tässä, tästä junasta

sinä olet se joka jää

pois menee

Nähdään!



-Transsendenssi-

Naapurin Pekka oli yhtenä päivänä pitkällään sen rakkaan Bemarinsa alla.
Tai ei oikeestaan mitenkään yhtenä ja eräänä päivänä, ainahan se siellä makas.

Olis voinut luulla, että se on kuollut sinne, ilman sitä kilinää, kolinaa, pauketta ja säännöllisin väliajoin kuuluvaa automekaanista analyysia,

“Vitun Paska!”

En ollut silloin vielä ajanut ajokorttia ja ihmettelinkin, että eikö autossa yleisimmin istuta sisällä?
No en tiedä, ehkä Bemarit on eri juttu.

No joka tapauksessa, siellä se taas makas kun pihalle tulin, piti kysyä josko Mona olis tullut leikkimään.

No ei siitä kysymisestä mitään tullut, en saannu sanaakaan suustani kun jäin tuijottamaan Pekan jalassa törröttävää valtavaa puukkoa.

Hetken siinä toljotettuani aloin rykimään kurkkuani, ikään kuin tarkistaakseni josko sieltä saisi jotain muodostettua.

“Hy hymmm..”

“krö..kröhöm!”

“Kuka siellä…moi!”

Kuului auton alta.

Pian jo pilkistikin Pekan likainen naama ja amisviikset repaleisen spoilerin ja kankaisiin saakka suditun eturenkaan välistä.

“Ai tollo Tauri, Mona on sisällä,
MOOOONAAA!”

huusi Pekka.

Kohta Mona jo juoksikin puutarhan ovesta pihalle,
huopatossut jalassa…kesällä,
kukkapaidassa, naama mansikkahillossa ja tukka, tukka….  no, mukana.

“Heeeeiii!  ei noit saa kerätä”

sanoi Mona, tarkoittaen kieloja kädessäni.

Tiesin, olen paha poika, niin paha.

Enkelin sinisin silmin, sanoin,

“aattelin nää sulle tuoda”

kurkkuni vaikutti selvinneen,
sana ja ajatus ei vieläkään.

jatkoin…

“mutta, ehkä nää on sittenkin BEMARIN! hautajaisiin”

“Mitä vittua!” kuului auton alta
ja “KLONK” ,

kun Pekan puinen pää kolahti öljypohjaan.

“Nyt haneen!”

huusin Monalle.

“Ei kiirettä, sanoi Mona, sillä on puujalka”

Silloin, siinä juostessa, Monan kanssa, naama mansikkahillossa ja kielot kädessä.

Sanoi joku sisälläni,

“Transsendenssi”.

Musta kauppa

Musta kauppa

Halkosuontien ja Suovatien risteyksessä

 

Ei siellä huvikseen käyty

vain jos oli asiaa

eikä muualta karkkia saanut

 

Siellä oli jotenkin aina semmoinen tunne

että sinne jäi enemmän kuin sai

enemmän kuin olisi halunnut antaa

 

Ei sinne olisi pitänyt lapsia päästää

Muistan vain käyneeni ovesta

ja seuraavaksi seisovani kaupan edessä

kädessäni Jimi ja Suffeli

Välissä oli monta kuukautta 

koko kesä

 

Kävin siellä

nyt vanhana

ei siellä ollut mitään

 

Ei kauppaa ei Jimejä ei Suffeleita

 

Ei se ollut kauppa

se oli alus

Nyt itsensä jo avaruuteen ampunut

 

Joskus tulee mieleen

mitä siellä tehtiin?

Mikä minusta tehtiin

vai olenko vain yksi muista

vai heistä?

 

Joskus tuntuu kuin olisin siellä vieläkin

Mustassa kaupassa

Kohta varmaan sitten kadulla

kädessäni Jimi ja Suffeli.